Tervetuloa! J-music's projects on japanilaisen musiikin ystäville tarkoitettu projektiryhmä. Tarkoituksemme on luoda mahdollisimman monia faniprojekteja Suomeen saapuville bändeille, joihin fanit itse pääsevät vaikuttamaan ja tekemään omilla käsillään muun ryhmän kanssa jotakin suosimalleen yhtyeelle. Informoimme myös muiden vetämistä projekteista parhaamme mukaan.
Fanilahjojen ja projektien toteutustavat ovat tähän mennessä muokkautuneet täysin osallistujien määrän, yhtyeen antaman yleisvaikutelman ja sen hetkisten tarpeiden pohjalta. Otamme kaikki fanien toiveet mahdollisimman hyvin huomioon ja luomme niiden pohjalta jokaisen projektin. Osallistujia on ehtinyt vuosien aikana olla mukana viidestä yli neljäänsataan.
J-music's projectsin projektit ovat saaneet aina paljon positiivista palautetta lähes kaikilta yhtyeiltä. Lahjoja on näytetty kiertueiden DVD:llä, esitelty lavalla ja muisteltu jälkeenpäin haastatteluissa. Kiitoksia lahjoista on välitetty videoilla, kuvilla, kommenteilla somessa ja niin edelleen. Ja yksi yhtye on saapunut Suomeenkin asti, joten osallistuminen ei käy turhaksi - päinvastoin! Kaikki fanilahjamme ovat päätyneet yhtyeille itselleen asti turvallisesti ja ajoissa ennen keikkoja. Osallistuneet ovat olleet poikkeuksetta tyytyväisiä lopputuloksiin. Joskus projektien ohessa järjestetään myös miittejä fanien kesken, joten ilmoituksia kannattaa seurata tarkasti.
Kaikkia ideoita projekteihin japanilaisille yhtyeille saa ehdottaa meille ja poimimme niistä toteutuskelpoisimmat! Jokainen on tervetullut mukaan monimuotoiseen toimintaamme. Toivomme jokaiselle löytyvän jotakin, mihin osallistua.
~ ~ ~
Päätimme luoda nettisivuston projektiryhmälle joka on lähtöisin facebookista. Täältä löydät tietoa menneistä, sekä tulevista projekteistamme. Sivuston tarkoituksena on jakaa infoa heille, joilla facebookkia ei ole. Näin ensimmäisenä postaamme kaikki menneet projektit, joten luvassa on paljon muistelua!
- J-music's projects
facebook: facebook
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti